Näytetään tekstit, joissa on tunniste metallilankataide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metallilankataide. Näytä kaikki tekstit
torstai 21. toukokuuta 2020
perjantai 2. joulukuuta 2016
Käpylamppu
Puuhastelen par'aikaa vähän toisenlaisten asioiden parissa, joten postaukset ovat harvassa. Tällaisen kiva kävyn olen kuitenkin ehtinyt itselleni valmistaa, runkona toimii kierrätetty vanha lamppu.
Voin sijoittaa käpylampun myös kaapin päälle, jos kaipaan vaihtelua sisustukseen. Tosin kuvassa se on lattialla, koska sopiva kaappi vielä puuttuu xD
N. 50 cm pitkä ja 30 cm leveä.
torstai 23. kesäkuuta 2016
Linnunhäkki ja sen pikkusisko
lauantai 4. kesäkuuta 2016
Kaiuttimen kaverit
maanantai 30. toukokuuta 2016
Kukkatunnelmia
sunnuntai 22. toukokuuta 2016
lauantai 18. huhtikuuta 2015
Ötökäntekoa
Pitkin talvea olen lisännyt tähän n. 20 cm pitkään ötökkääni materiaalia, eikä se vieläkään ole valmis.
tiistai 17. maaliskuuta 2015
Pese pensselit kunnolla!
Dodii,
se on sitten vietetty kaksi viikonloppua ruusumaalausta harjoitellessa Sinikka Siekkelin opastuksessa sinikanpuujamuu.blogspot.com .
Mm. Kirkkonummen kansalaisopiston vihkosesta löytyy näitä kursseja, jotka pidetään Volsin koululla ihanassa maisemassa.
Tällaisia saatiin aikaisiksi:
Ihania laudanpätkiä, pieniä laatikoita, kirstuja ja jakkaroita. Tässä minun "projekti": vanha kirstu, josta maalit olivat hilseilleet pois, joten kuumailma-raaputusmenetelmällä kaikki pois.
Voin vaan jälleen kerran todeta, että koristemaalaus on aivan ihanaa!
se on sitten vietetty kaksi viikonloppua ruusumaalausta harjoitellessa Sinikka Siekkelin opastuksessa sinikanpuujamuu.blogspot.com .
Mm. Kirkkonummen kansalaisopiston vihkosesta löytyy näitä kursseja, jotka pidetään Volsin koululla ihanassa maisemassa.
Tällaisia saatiin aikaisiksi:
![]() |
![]() |
| Mallien kokeilua. Mallit otin kirjasta "Rosenmålning för nybörjare" |
![]() |
| Tässä kohtaa olo tosi riemukas. Kirstu hiottu ja pesty. |
![]() |
| Liimamaalilla siniseksi maalattu. |
![]() |
| Tästä se lähtee. Malli muuttui matkalla :) Tämä Sinikan kätköistä. |
Voin vaan jälleen kerran todeta, että koristemaalaus on aivan ihanaa!
perjantai 20. helmikuuta 2015
Keväiset päivät
lauantai 7. helmikuuta 2015
Enkelin uusi elämä.
Iski mieletön luomisen tarve ja ajatuksena tehdä joku keijun tapainen. Kaikki metallilangat olin pakannut siivouksen yhteydessä niin syvälle kaiken muun "pakko säästää" tavaran alle, että tuskissani iskin silmät enkeliin, joka istui ulkona kaiteen päällä. Olen tehnyt sen galvanoidusta langasta muutama vuosi sitten ja se oli aika iso. Sen tekeminen oli tosi kivaa muttamuttamutta nyt tarvitsin lankaa, jota siinä oli paljon. Purin kaiken paitsi keskivartalon ja tein siivekkääni, jonka spraymaalasin ja lisäsin ruostumattomasta teräslangasta siivet ja korvat. Tällainen tällä kertaa :)
| Enkeli istumassa vanhassa tuolissa. |
| Perhospäivä |
maanantai 26. tammikuuta 2015
Nostalgiaa.
Tässä muutama työ yli kymmenen vuoden takaa. Löysin valokuvia vanhasta läppäristäni....ehkä jo nyt olen oppinut ne muistitikulle laittamaan.
![]() |
| Kori pääsiäismunille. |
![]() |
| Lisko ja Lohikäärme. |
![]() |
| Mekko kynttilän valossa. |
![]() |
| Surullinen prinsessa. |
![]() |
| Kuumailmapallot ja koukkuja (taottuja). |
![]() |
| Taottiin ja hitsattiin amppelikoukut Eeva Tarkion (Rautaharakat) kanssa. |
![]() |
| Tuikku on hyvä vaihtoehto pitkille kynttilöille lampettiin. |
lauantai 3. tammikuuta 2015
Romantiikkaa :)
Ostin pienen pellavaliinan Lohjan Karisma http://www.karisma-in.fi/karismakirppis/ kirpparilta. Se oli niin ilmava ja ihana, etten siis voinut vastustaa. Liina saa nyt toistaiseksi ilahduttaa rautalanka huvimajan kattona, kunnes sille löytyy jokin muu paikka. Todennäköisesti sen pöytäliinaelämä on loppu.
Tähän majaan etsin vielä kristallit roikkumaan ikkunoihin ja sitten se on valmis.
Tähän majaan etsin vielä kristallit roikkumaan ikkunoihin ja sitten se on valmis.
Lamppu
Uusi Vuosi ja uudet kujeet.
Rautalankaelämän nainen löysi uuden paikan, jossa tanssia ja sai uuden kodin.
Tämä on kierrätyskeskuksesta löytämäni Ikealampun runko, josta puuttui varjostin.
Rautalangalla ja paperilla olen sitten tehnyt uuden.
Rautalankaelämän nainen löysi uuden paikan, jossa tanssia ja sai uuden kodin.
Tämä on kierrätyskeskuksesta löytämäni Ikealampun runko, josta puuttui varjostin.
Rautalangalla ja paperilla olen sitten tehnyt uuden.
torstai 26. joulukuuta 2013
Piipahdin markkinoillakin.
Tampereen Kädentaito ja Lohjan joulumarkkinat. Mielettömästi väkeä kummassakin. Lohjaa varten tein uuden nimikyltin ja hain inspiraatiota joulua varten vanhoista lehdistä, kun ulkona ei ollut lumen lunta.
![]() |
| Tältä näyttää kesken touhujen ja siinä sitten myös syödään. |
![]() |
| Vanhat lehdet.....onhan ne ihanii....mut niitä tulee koko ajan lisää..... |
![]() |
| Löysin Ikeasta ostetun kehyksen, joka kelpasi mainiosti kyltiksi. |
![]() |
| Iso lumiukko toivottamaan Joulua piti tehdä. |
![]() |
| Betoni ja sammal <3 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




























